Aktuaalne

Neeme Järvi vaipui pehmeään Sibelius-meditaatioon

Vesa Sirén, Helsingin Sanomat

8. september 2018

Viron kansallinen sinfoniaorkesteri kapellimestarina Neeme Järvi Lahden Sibeliustalossa perjantaina. – Sibelius.

VIROLAINEN kapellimestarisuuruus Neeme Järvi oli 22 vuotta sitten Sibeliuksen sinfoniat Lontoossa johtaessaan hyväntuulinen sprintteri ja showmies. Ikä on tasoittanut särmiä, ja nyt hänen Sibelius-tulkintansa ovat perustunnelmaltaan rauhallista meditaatiota, vaikka tempot eivät todellakaan laahaa.

Koko Viron kansallisen sinfoniaorkesterin vierailukonsertissa Lahden Sibelius-festivaalilla ei kuultu varmaan yhtään raakaa tai kireää säveltä. Neeme-soundi on lämmin, kaunis ja nykyisin myös liioittelematon.

ENSIN hän johti Romanssin C-duuriKurkikohtauksen ja Valse tristenikään kuin triptyykkinä, väliaplodeja torjuen. Hiljaisten ja hyvin hiljaisten sävyjen ero oli esimerkillisen selkeä.

Samalla hän kuitenkin pyöristeli alukkeita ja rytmisesti meno olisi voinut olla hitusen tiukempaakin. Tämä koski myös kolmatta sinfoniaa, joka kulki kyllä joutuisasti – hidas osa oli jopa poikkeuksellisen joutuisasti – mutta dynamiikaltaan vähän hissutellen, kuin huopatossuilla pumpulitehtaassa.

Tässä sinfoniassa Viron kansallinen sinfoniaorkesteri tuntui vain ”aika hyvältä”, mutta väliajan jälkeen se nousi oikein hyvälle tasolle.

NELJÄNNESSÄ sinfoniassa myös vanha maestro oli hyvin hereillä. Liioittelematon tulkinta antoi musiikin edetä omalla painollaan. Ensimmäinen osa soi asiallisen jylhänä. Toisen osan alun leikittelevien aiheiden ”demonisoitumista” ei korostettu. Kolmas osa oli oikein kaunis.

Ja neljännessä osassa Järvi tarjosi pari yllätystä. Hän käytti sekä kellopeliä että putkikelloja yhtä aikaa, kun yleensä käytetään kellopeliä, joskin Leopold Stokowskin 1930-luvun levytyksessä käytetään molempia vuorotellen ja Leonard Bernstein käytti putkikelloja.

Järvi onnistui tempussaan, koska hän ohjeisti isomman instrumentin ääressä olevaa muusikkoa soittamaan niin kevyesti, että lopputulos kuulosti sittenkin luontevalta.

IHAILIN sitä, miten jäntevästi Järvi johdatti finaalin iloisista tunnelmista kuuluisalle viimeiselle partituurisivulle, jota Sibelius-biografi Erik Tawaststjerna kutsui ”tieksi tyhjyyteen”.

Järvi ei alleviivannut tragiikkaa, mutta ei hän sitä enää kielläkään kuten taannoisessa haastattelussani vuonna 1996.

Viimeinen a-molli-sointu soi partituurin mukaan tasaisessa mezzofortessa (melko voimakkaasti) ilman hidastusta, vaikka monet sekä hidastavat että hiljentävät volyymin olemattomiin.

Järvi noudatti säveltäjän dynamiikka- ja tempotoivetta ja itse asiassa teki viimeiseen a-säveleen vielä poikkeuksellisen aksentin, joka alleviivasi lopun lopullisuutta.

YLIMÄÄRÄISENÄ soi Andante festivo oikein kauniilla jousisoinnilla ja turhia vanuttelematta. 81-vuotias Neeme Järvi osoitti olevansa yhä suurenmoinen muusikko, joka saa loogisella harjoittamisella ja pienillä eleillään aikaan terveen ja kauniin Sibelius-soinnin.

Loe artiklit ajalehe Helsingin Sanomat kodulehel.